gnvideo.itTrumpin puhe tänään

Bidenin puhe huipensi demokraattien puoluekokouksen – MTV
Trumpin perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa Valkoisen talon edustalla pitämä puhe huipensi republikaanien puoluekokouksen. Turun yliopiston John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen piti puhetta retorisesti onnistuneena. – Siinä oli huomattavasti enemmän substanssia kuin Bidenin puheessa, Heiskanen arvioi STT:lle.
USA:n Trumpin, Kiinan Xin ja Venäjän Putinin puheet
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ei tällä tietoa ole määrä tavata Kenoshan-visiitillään poliisin selkään ampuman miehen perhettä, Valkoinen talo kertoi tänään paikallista aikaa. Poliisi ampui noin viikko sitten Kenoshassa mustaihoista Jacob Blakea selkään useita kertoja.
Trumpin perhe on pääosassa puoluekokouksen toisena päivänä
Trumpin puhe huipentaa republikaanien puoluekokouksen. Yhdysvalloissa republikaanien puoluekokous huipentuu tänä yönä Suomen aikaa. Neljännen ja viimeisen kokouspäivän odotetuin ohjelmanumero on presidentti Donald Trumpin linjapuhe. Trump pitää puheensa Valkoisen talon edustalla Washingtonissa.
Tutkija: Trumpin puhe oli retorisesti vakuuttava ja
Trumpin puhe sisälsi myös paljon helposti mieleen jääviä yhden lauseen sloganeita, jotka ovat perinteisestikin olleet hänen vahvaa aluettaan. Sosialismiväite tyhjä Puheen heikkoutena
Trump yrittää kääntää kampanjansa kurssin
Katso Presidentti Trumpin virkarikosoikeudenkäynti jatkuu tänään Yle Areenasta. Areena on Suomen suurin netti-tv ja radio.
YLE:n sensuroima presidentti Trumpin puhe uudesta
USA:n Trumpin, Kiinan Xin ja Venäjän Putinin puheet kaikuvat tänään tyhjässä salissa YK:n juhlakokouksessa 04:59 Kommentti: KHO:n sallima papin varoitus ei ole kannanotto avioliittokiistaan – vastuu on yhä kirkon, jonka tulisi keskittyä sovun etsimiseen eikä …
Trumpin Puhe | Yle Uutiset Selkosuomeksi
Kolumni: Saphira. YLE uutisoi Trumpin ja Twitterin välisestä jännitteestä presidentin viesteihin lisättyjen faktantarkistus-noottien tiimoilta, mutta jätti suurimman osan Trumpin perusteluista laittaa some-jätit aisoihin julkaisematta. Lisäksi kieltäytyi YLE "sattumoisin" kääntämästä suomeksi sitäkään vähää mitä Trumpin puheesta näyttivät.
Presidentti Trumpin virkarikosoikeudenkäynti jatkuu tänään
Lue Trumpin puhe sanasta sanaan – tässä perustelut matkustuskiellolle Tänään haluan puhua teille maamme ennennäkemättömästä vastauksesta koronaviruksen puhkeamiseen, joka alkoi Kiinassa ja leviää nyt ympäri maailmaa. Tänään Maailman terveysjärjestö WHO virallisesti julisti tämän olevan maailmanlaajuinen pandemia.
Trumpin Puhe | Yle Uutiset Selkosuomeksi
Tänään Kulttuuri Mielipide Trumpin puhe maalasi kuitenkin synkän kuvan Yhdysvalloista maana, jonka infrastruktuuri rapistuu ja jonka poliittinen järjestelmä on rikki. Alkavan viikon puoluekokouksessa Trump pitää jälleen puheen, tällä kertaa istuvana presidenttinä.
Lue Trumpin puhe sanasta sanaan – tässä perustelut
Trumpin puhe Valkoisen talon puutarhassa päätti neljä päivää kestäneen puoluekokouksen. Trump aloitti puheensa muistamalla hurrikaani Lauran tuhojen uhreja ja kiittämällä avustajia eteläisissä osavaltioissa. Sen jälkeen hän sanoi republikaanien rakentavan Yhdysvalloille neljän seuraavan vuoden aikana ”loistavan tulevaisuuden”.
Tutkija: Trumpin puhe oli retorisesti vakuuttava ja
Trumpin Puhe. 21 kesäkuun, 2020 kirjoittaja admin. Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Kasvontunnistusteknologian eettisyys on noussut jälleen keskustelunaiheeksi Yhdysvaltain. Keskisuomalainen – Tänään Korona-aika synnytti salavirkkaajia – Suomen käsityön museo kerää poikkeusajan käsityökokemuksia tulevien sukupolvien
Biden ja Harris kritisoivat Trumpia kovasanaisesti
Trump ummistaa silmänsä koronavirukselta: Kannattajat tulvivat tänään Tulsaan kuulemaan, kun presidentti julistaa ”suuren amerikkalaisen comebackin” Trumpin kampanjatilaisuuden ympäristöön ehdittiin julistaa öinen ulkonaliikkumiskielto, joka kuitenkin myöhemmin peruttiin.
Trump otti virallisesti vastaan ehdokkuuden ja haukkui
Trumpin puhe kansakunnan tilasta. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin on määrä pitää vuosittainen kansakunnan tilaa koskeva puheensa kongressille paikallista aikaa tiistai-iltana eli …

wegw
logo GN VIDEO
gabriella nicolosi

info@gnvideo.it